Lehdistä leikattuja

Myllypuron kevätsiivous ti 19.4.

Kevät on edennyt niin, että on perinteisen siivoustalkoon aika.

Pannaan Myllypuron yleiset paikat kuntoon tiistaina 19.4. klo 13–19.

Ohjeistus klo 13 kirjaston luona. Myöhemmin tulevat saavat pihtejä
lainaksi kirjastosta.

Pihtien palautus klo 19.30 mennessä.

Roskapussit pääväylien varteen, tai esim. roska-astioiden luokse, josta
Helsingin kaupunki/Stara noutaa ne.

Tarkoitus on kerätä vain luontoon kuulumatonta roskaa ja esineitä Myllypuron julkisilta alueilta. Siis ei risuja, heiniä, soraa, kiviä; eikä taloyhtiöille kuuluvilta alueilta.

Opiskelijat kehittämässä Metropolian uutta kampusta

Helsingin yliopiston kaupunkiakatemian opiskelijat esittelivät 15.1.2016 ideoitaan Myllypuroon rakennettavan Metropolia-amk:n kampuksen kehittämiseksi. Koko Myllypuro hyötyisi asukkaiden ja opiskelijoiden yhteistoiminnasta, viherrakentamisesta sekä kampuksen ja ostarin välisestä vuorovaikutuksesta, opiskelijat muistuttivat.

http://blogs.helsinki.fi/kaupunkiakatemia/2016/01/19/kaupunkiakatemian-opiskelijat-kehittamassa-metropolian-uutta-kampusta/

Lisärakentamista ehdotetaan Tuulimyllyntielle

Kaupunki on valmistellut asemakaavamuutoksen, jossa Tuulimyllyntie 3:en voisi rakentaa 1–2 uutta asuinkerrostaloa nykyiselle parkkipaikalle sekä rivitalon Myllypurontien varteen.

Ehdotus liittyy Myllypuron täydennysrakennusperiaatteisiin, joita kaupunkisuunnitteluvirasto valmistelee ja josta on käyty keskustelua myös Myllypuro-seuran järjestämissä tilaisuuksissa.

Muistutusaika on tästä asemakaavasta on 15.2.2016 saakka, aineistot löytyvät netistä ja kaupunkisuunnitteluviraston asiakaspalvelusta.

http://kartta.hel.fi/Applications/hanke/showplan.aspx?sour=haku&id=2013-015663&map=yes

Myllypuron joulumyyjäiset la 28.11.2015

Myllypuron perinteiset joulumyyjäiset järjestetään

lauantaina 28.11.2015 klo 10–13

Tilaisuudessa myllypurolaiset yhdistykset ja kerhot myyvät tuotteitaan. Aulakahviosta vastaavat Myllypuron Martat.

Tervetuloa jouluisille ostoksille!

 

Myllypuro-seuran syyskokous ma 23.11.2015

Kaupunginosayhdistyksen 50-vuotisjuhlavuoden 2016 toimintasuunnitelmasta päätetään sääntömääräisessä kokouksessa

asukastalo Myllärissä ma 23.11.2015 klo 19 alkaen.

Osallistua voivat kaikki Myllypuro-seuran henkilöjäsenet ja jäsenjärjestöjen edustajat.

Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat:

• valitaan Myllypuro-seuran puheenjohtaja vuodelle 2016
• valitaan hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle vuosille 2016–17 
• määrätään yhdistyksen jäsenmaksun suuruus
• hyväksytään toimintasuunnitelma ja talousarvio
• valitaan toiminnantarkastajat ja heille varamiehet

Toimintasuunnitelma ja talousarvio lähetetään etukäteen jäsenille.

Tervetuloa kokoukseen!

Myllypuron omat taiteilijat Galleria Kivensilmässä

11709903 873513946052786 2252404497986943728 o

Harvinainen yhteisnäyttely sisältää peräti 25 taiteilijan töitä.

Avajaiset tänään pe 10.7. klo 17, näyttely jatkuu heinäkuun loppuun.

Lisätiedot:

https://www.facebook.com/pages/Galleria-Kivensilmä/813571392047042ä/813571392047042

Asukastalo Mylläri 24.1.2012

asukastalo-myllari-24012012

… se pyöreä talo ostarilla …

Nyt on käynnissä (25. – 31.1.2012) Presidentin vaalin 2. kierros ja ennakkoäänestyspaikka Myllypurossa on asukastalon kokoushuone.
Äänestyspaikka on avoinna arkisin 10 – 18 ja viikonloppuna 10 – 15.