Uutisia

Kaupunginosaan liittyviä uutisia.

Pidetään yhdessä töhryt kurissa

saattaja_tohry.jpg
saattaja_tohry.jpg

Me myllypurolaiset olemme saaneet olla melko rauhassa töhryiltä täällä Myllypurossa. Mutta aina niitä vain näyttää kuitenkin siunaantuvan sinne sun tänne. Saattajat -taideteos Orpaanportaalla on kyllä saanut kokea kovin jo useaan otteeseen.

Tässä alla Saattaja kuvattuna töhrittynä 28.3.2008. Taideteos on Orpaanportaalla Tuulimyllyntie päässä. Näky ei ole mitenkään mieltä ylentävä.

Tästä töhrystä ilmoitti eräs myllypurolainen asukasaktiivi kaupungin kiinteistövirastoon puhelimella. Töhry luvattiin tulla poistamaan pikaisesti joskaan ei ihan silmän räpäyksellä. Selkeästi kaupungin maalla olevista töhryistä tulee siis ilmoittaa kiinteistövirastoon, sillä niiden puhdistaminen on viraston puhdistusvastuulla. Muut töhryt menevät kiinteistö/taloyhtiöiden piikkiin.

Ja jo sunnuntaina 6.4. Saattaja on jälleen puhtoinen. Eli puhdistus on hoidettu viikon loppupuolella. Saattaja on taas sellaisessa kunnossa, että hyvä siitä on itseään peilata. Kiitos kiinteistövirastolle nopeasta toiminnasta. Eikä sitten muuta kuin toivomaan, että töhryt pysyisivät poissa mahdollisimman kauan.

saattaja_puhdas.jpg

Mutta muistetaan ilmoittaa niistä sinne kiinteistövirastoon!

Teksti ja kuvat: Markku Hämäläinen

Venäläisen musiikin ja laulun ilta Myllärissä

Venäläisen musiikin ja laulun ilta järjestetään torstaina 9.2.2012 klo 18.00 – 19.30 Myllypuron asukastalo Myllärissä, osoitteessa Kiviparintie 2 J, Myllypuron ostoskeskuksella. Tilaisuuden mainos venalaisen-musiikin-ilta-09022012.pdf

Sivujen uudistus työn alla!

Malta hetki, palaamme pian!

Myllypurosta ja Puotinharjusta menivät sähköt.

Myllypurosta ja Puotinharjusta sammuivat sähköt lauantai-ltapäivänä noin puoli viiden aikaan. Sähkökatko loppui noin varttia yli viisi. Syytä ei tiedetä.

 

Haluamme Metropolia ammattikorkeakoulun Myllypuroon

metropolia_myllypuroon_02052011.jpg
metropolia_myllypuroon_02052011.jpg
 
Myllypuro-Seura haluaa Metropolia ammattikorkeakoulun sijoittuvan Myllypuroon!

Myllypuro on pieni mutta kehittyvä itähelsinkiläinen lähiö Kehä I kainalossa. Olemme hyvän ja nopean metroyhteyden päässä pääkaupunkiseudun kampuksista. Myllypurosta löytyy paljon positiivisia asioita, joista kerromme toisella sivulla. Yksi niistä on tietenkin hyvä sijoituspaikka Metropolia ammattikorkeakoululle. Myllypuro-Seura haluaa toivottaa Metropolia ammattikorkeakoulun tervetulleeksi Myllypuroon Liikuntamyllyn naapuriksi.

– Metropolia ammattikorkeakoulun hallitus linjasi vuoden 2010 kesäkuun alussa, että ammattikorkeakoulun kampuksia olisi jatkossa neljä, joista yksi olisi Myllypuron kampus. Myllypuron kampukseen olisi tarkoitus keskittää terveys- ja hoitoalan sekä rakennustekniikan koulutusohjelmat.
– Tämä kampushanke toisi Myllypuroon noin 5000 työ- ja opiskelupaikkaa ja tasapainottaisi omalta osaltaan pääkaupunkiseudun koulutuspaikkojen jakautumista.
– Helsingin itäosa tarvitsee alueelleen koulutuksen veturin ja Myllypuron kampus olisi juuri sellainen.

Helsingin sanomat otti 14.4.2011 pääkirjoituksessaan kantaa hakkeeseen ja sen mukaan Myllypuron kampus on hyvä ja tärkeä hanke ja se tulee toteuttaa.

Myllypuro-Seuran on samaa mieltä ja vetoaa asiasta päättäviin, että Helsingin itäosa saa alueelleen korkeakoulutasoisen oppilaitoksen tasapainottamaan Helsingin koulutuspaikkojen jakautumista. Myllypuro on sijaintipaikaksi erinomainen paikka.

Myllypuro-Seura ry.


Positiivisia asioita Myllypurosta

Asuminen

Myllypuro on voimakkaasti kehittyvä itähelsinkiläinen lähiö. Myllypurossa on tällä hetkellä noin 9600 asukasta. Asukasmäärä tulee lähivuosina kasvamaan useilla tuhansilla uusilla ihmisillä ostoskeskuksen alueen asuntojen valmistumisen, puisen kaupunkikylän rakentamisen, Kehä I itäpuolisen alueen rakentamisen ja Alakiventien loppupään korvausrakentamisen myötä. Tulevaisuuden asukasmääräksi Myllypuron alueelle arvioidaan jopa 14000 ihmistä. Alueet on kaavoitettu ja odottavat vain sopivaa aikaa toteutuakseen.

Liikunta

Myllypuron alue on liikuntapaikkojen suhteen hyvin varusteltu. Alueella sijaitsee eri-laisia kilpaurheilua ja harrastusliikuntaa palvelevia halleja kuten Liikuntamylly, Pallomylly, Arena Center ja lähietäisyydellä jää-, uima- ja tennishallit. Liikuntapuisto tarjoaa mainiot mahdollisuudet ulkoliikunnan harrastamiseen. Lisäksi Formula Center tarjoaa vauhdin hurmaa väestönsuojassa.

Asukastila ja lehtisali

Myllypuro on saamassa vuoden 2011 lopulla vireästi toimiville alueen järjestöille ja kaikille myllypurolaisille uuden asukastalon nimeltään Asukastalo Mylläri. Samaan yhteyteen tulee Itäkeskuksen kirjaston lehtisali monipuolisine nykyaikaisine palveluineen.

Terveysasema

Alueelle on rakenteilla ja ensi vuonna 2012 valmistumassa uusi keskusterveysasema. Se tulee palvelemaan sekä asukasmäärältään kasvavan Myllypuron että laajan Itä-Helsingin alueen ihmisiä. Terveysasema sijaitsee erinomaisen kulkuyhteyden eli metron varrella. Lähivuosina saneerattavalta Myllypuron metroasemalta tulee suora esteetön kulkuyhteys terveysasemalle.

Ostoskeskus

Myllypuroon valmistuu 2012 uusi ostoskeskus lukuisine asuntoineen, kivijalkakauppoineen ja liikkeineen alueen palveluja monipuolistamaan.

Kotiseurakunta

markku rautiainen netti

Herttoniemen seurakunta

Kirkkoherra Markku Rautiainen

 

*******************************************************

Kirkkoherra Veijo Vatka eläkkeelle 4.9.2011 tilaisuudessa.

Seurakuntamme pidetyn kirkkoherra Veijo Vatkan eläkkeellesiirtymisjuhlaa vietettiin Herttoniemen kirkossa 4.9.2011. Kirkko oli ääriään myöten täynnä seurakuntalaisia ja kutsuvieraita jo hyvissä ajoin ennen sunnuntain messun alkua. Ehtoollisjumalanpalveluksen ja seurakunnan tarjoamien kirkkokahvien jälkeen eläkkeellesiirtymisjuhla monipuolisine ohjelmineen alkoi noin klo 13.

lions-muotokuva-2.jpg

Veijon 38 vuotta jatkunutta työsuhdetta Herttoniemen seurakunnan kanssa, mistä viimeiset 26 vuotta kirkkoherrana, muisteltiin juhlassa erilaisten sketsien ja lyhyiden muistelujen valossa erittäin lämpimästi. Kiitokseksi pitkäaikaisesta palvelusta seurakunnan hyväksi seurakuntalaiset maalauttivat Veijosta muotokuvan, mikä sijoitetaan Herttoniemen kirkon tiloihin. Muotokuvan on maalannut Veijon veli, taidemaalari Johannes Vatka.

lions-krusifixi-2.jpg

Myllypuron Lions-klubi osallistui myös eläkkeellesiirtymisjuhlaan toivottaen Veijo Vatkalle onnellisia eläkepäiviä. Klubi lahjoitti Sammatin leirikeskukselle kiitokseksi pitkäaikaisesta yhteistyöstä Veijo Vatkan kanssa ja pysyväksi muistoksi Veijon ansiokkaasta virkakaudesta oheisen kuvan mukaisen krusifixin. Sammatin leirikeskus on useimmille myllypurolaisille nuorille rippikoululeireiltä tuttu paikka. Krusifixi sijoitetaan Sammatin leirikeskuksen kappelin alttarille.

Teksti ja kuvat: Ossi Lehtinen Myllypuron Lions-klubi

Tervetuloa keskustelemaan Karhunkaatajan alueen suunnitelmista

karhunkaatajan periaatekaavio 2016

Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto järjestää:

Tulevan Raide-Jokerin reitin varteen Myllypuroon suunnitellaan uutta asuinaluetta noin 3 500 asukkaalle. Niin kutsuttu Karhunkaatajan alue sijaitsee Viikintien ja Viilarintien välisellä alueella. Samalla suunnitellaan täydennysrakentamista myös Viilarintien pohjoispuolelle.

Keskustelutilaisuus Karhunkaatajan alueen kaavaluonnoksesta pidetään ti 22.11.2016 klo 18–20 asukastalo Myllärissä, Kiviparintie 2 J.
www.facebook.com/events/626591777540905/

Kaavaluonnos on kommentoitavana kaupungin verkkosivuilla osoitteessa kerrokantasi.hel.fi 18.11.–12.12.2016. Luonnokseen voi tutustua tänä aikana myös muun muassa asukastalo Myllärissä ja Herttoniemen kirjastossa.

Lisätiedot:

HELSINGIN KAUPUNKI
KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO
Kansakoulukatu 3
(09) 3103 7368
ksv.viestinta@hel.fi
www.hel.fi/ksv

 

Kuvia Puu-Myllypuron kolmansilta kyläjuhlilta

Teemu Tallberg 4 Puu Myllypuro 2016.jpg

Aurinkoinen sää suosi ja tunnelma oli iloinen, kun Puu-Myllypuron aktiiviset asukkaat järjestivät jo kolmannet yleiset kyläjuhlat viime lauantaina 20.8.2016. Samalla vihittiin käyttöön taloyhtiöiden omistama yhteistila alueen sydämessä, tulevan Myllyväenaukion laidalla.

Juhlimassa oli kaikkiaan noin 200 henkeä, joista puolet lapsia. Myllypuro-seuran puheenjohtaja Anja Malm tervehti ”kyläläisiä” esittelemällä mm. Myllypuron historiikkia ja kotikaupunkipolkua. Trubaduuri Ilkka Merivaara lauloi, ja lapsille esiintyi suomenvirolaisten teatteriryhmä ET Teatteri esityksellä ”Äitiin Suukko” – Pupu ja poliisi (Elo Lammi ja Mait Lepik). Talkoovoimin oli tehty mahtavat tarjoilut ja olipa paikalla jäätelökioskikin. Osa osallistujista oli kyllä sitä mieltä, että ihan parasta oli Marjaniemen VPK:n paloauto.

Vuotuisten kyläjuhlien järjestämisen vuonna 2014 aloittanut Anna Bruun kertoo, että vapaaehtoisessa järjestelyporukassa olivat tällä kertaa hänen lisäkseen mm. Leena Haantola, Maari Elimäki, Eija Neuvonen, Mait Lepik, Kaisa Niittynen, Pirita Lyytikäinen ja Katja Ståhl. Moninkertainen määrä ihmisiä oli mukana koristelemassa juhlapaikkaa ja siivoamassa jälkikäteen. Asukkaat myös järjestivät ohjelmaa tilaisuudessa. Ruokatarpeet saatiin K-kauppiaalta ja lisäksi pöytä notkui nyyttäriperiaatteella tuoduista makeista ja suolaisista syötävistä.

Kuva: Teemu Tallberg

Teemu Tallberg 3 Puu Myllypuro 2016.jpg 
Kuva: Teemu Tallberg

Pirita Lyytikäinen 1 Puu Myllypuro 2016
Kuva: Pirita Lyytikäinen

Pirita Lyytikäinen 2 Puu Myllypuro 2016Kuva: Pirita Lyytikäinen

Teemu Tallberg 6 Puu Myllypuro 2016.jpg
Kuva: Teemu Tallberg

Teemu Tallberg 1 Puu Myllypuro 2016.jpg
Kuva: Teemu Tallberg

Teemu Tallberg 7 Puu Myllypuro 2016.jpg
Kuva: Teemu Tallberg

Tule mukaan tutkimukseen, jossa saat hepatiitti B -rokotteet

Hei! Oletko 18–45-vuotias, etkä ole vielä saanut hepatiitti B -rokotetta? Ilmoittaudu mukaan tutkimukseen, jossa saat täyden hepatiitti B -rokotesarjan. Soveltuvuutesi tutkimukseen selvitetään ensimmäisellä käynnillä tehtävällä terveystarkastuksella, josta saat samalla arvokasta tietoa terveydestäsi. Tutkimuksessa vertamme kahta käytössä olevaa hepatiitti B -rokotetta.

Hepatiitti B on virus, joka aiheuttaa tarttuvaa maksatulehdusta. Tauti voi olla hengenvaarallinen. Maailmassa on 260 miljoonaa hepatiitti B -viruksen kantajaa, heistä yli 600 000 menehtyy vuosittain maksakirroosiin ja -syöpään. Lisätietoa hepatiitti B:stä täältä.

Tampereen yliopistoon kuuluvan Rokotetutkimuskeskuksen laajamittaiseen tutkimukseen voivat osallistua myös täysi-ikäiset perheenjäsenesi ja tuttavasi. Osallistumalla olet mukana kehittämässä kanssamme tehokkaampaa hepatiitti B -rokotetta.

Yhteydenotot:
Itä-Helsingin rokotetutkimusklinikka
Itiksen kauppakeskus, Agenttitalo 4.krs
p. 040 190 4115
rokotetutkimus.ita-helsinki@uta.fi
(jos ilmoittaudut sähköpostilla, liitäthän mukaan puhelinnumerosi)

Voit ilmoittautua mukaan myös täällä:
https://rokotetutkimus.fi/tutkimukset-cpt/hepatiitti-b-rokotteen-tutkimus-vbi-sci-b-vac-001-ja-002/

Myllikkä 22.10.2008

myllikkaloka2008-netti.jpg
myllikkaloka2008-netti.jpg