Eero Salminen vuoden Myllypurolainen 2009

417
eero_salminen.jpg
eero_salminen.jpg

Todellinen osallistumisen moniottelija Eero Salminen valittiin vuoden Myllypurolaiseksi lauantaina 26.9. Salminen on toiminut useissa myllypurolaisissa yhdistystyksissä kuten koulun vanhempainyhdistyksessä, eläkeläisjärjestössä, Leijonissa, poliittisessa toiminnassa, Myllypuron alueryhmässä, omakotiyhdistyksessä jne. Myllypuro-Seuran puheenjohtaja Marita Manninen julkistaa valinnan ja ojentaa Salmiselle kunniakirjan ja Myllypuron historiikin.

ostari_26092009.jpg

Ostarilla pidettiin viimeinen Myllypuro-päivä ennen ostarin purkamisen aloittamista. Päivän teemana oli Viimeinen Tango Ostarilla. Kaunis syksyinen sää suosi päivän viettämistä ja väkeä oli liikkeellä sen mukaisesti. Päivän aikana nähtiin tanssiesityksiä, kuultiin musiikkia, lapset touhusivat pomppulinnassa, trampoliinissa ja Ostrin Hymyn tiloissa. Hevoset ja moottoripyörät kyyditsivät halukkaita. Sekä paljon muuta mukavaa.

Perinteisen juhlapuheen piti apulaiskaupunginjohtaja Paula Kokkonen.
Myllypuro-päivän tilaisuus ”Viimeinen tango ostarilla” Lauantaina 26.9.2009

Arvoisat myllypurolaiset, hyvä juhlayleisö
Antti Raiskin tangosävelten myötä minulla on ilo toivottaa Helsingin kaupungin puolesta hyvää juhlapäivää teille kaikille!

Kära Kvarnbäcksbor, Bästa festdeltagare
Till takten av Antti Raiskis tangomelodier har jag nöjet att på Helsingfors stads vägnar önska er alla en trevlig festdag!

Myllypuro-päivän vietolla on pitkät perinteet. Myös tänään Myllypuron asukkailla on aihetta viettää oikein kunnollista juhlapäivää. Helsingissä ei ole kovinkaan montaa ”vanhaa” kaupunginosaa, jossa olisi samassa määrin vireillä uusia suunnitelmia, rakentamista ja alueen kehittämistä, kuin täällä Myllypurossa on tällä hetkellä.

Myllypuro on urbaani ja ystävällinen alue, jonka asukkaat voivat nauttia hyvistä liikenneyhteyksistä, hienoista ja monipuolisista liikuntapaikoista sekä ulkoilu- ja luontoalueista. Yksi maan monipuolisimmista liikekeskuksista sijaitsee vain kiven heiton päässä. Helsinkiläisenä lähiönä Myllypuro on ehtinyt jo varttuneeseen ikään.

De första flervåningshusen här i Kvarnbäcken byggdes för mer än fyrtio år sedan. I den åldern behöver en och annan lite uppiffning och stimulans, och vi har faktiskt lyckats vända utvecklingen i Kvarnbäcken i positiv riktning. Nu och under de kommande åren är hela området ett viktigt byggobjekt för Helsingfors stad.

Te myllypurolaiset tiedättekin, että asuinalueenne tulee lähivuosina kokemaan suuria muutoksia. Ostoskeskuksen viereen on jo syntynyt kerrostaloyhtiöitä ja uusia asuinalueita rakennetaan. Uusia asuntoja syntyy myös täydennysrakentamisen myötä. Myllypurolaisten määrä kasvaa ja kymmenen vuoden kuluttua alueella arvellaan asuvan lähes 14 000 asukasta, eli noin 4000 enemmän kuin nyt. Asukasmäärän kasvu vaikuttaa aikaa myöten myös palvelutarjontaan. Julkisista palveluista merkittävä on metroaseman pohjoispuolelle sijoittuva Myllypuron pääterveysasema. Sen perustamissuunnitelmat on hyväksytty kaupunginvaltuustossa ja suunnittelu etenee nyt rakennuslupavaiheessa. Myös rahoitusta varmistetaan. Näillä näkymin rakentaminen olisi mahdollista käynnistää viimeistään vuoden 2010 alussa. Terveysaseman toiminta on kaavailtu aloitettavaksi elokuussa 2012. Uuden ostoskeskuksen rakentaminen on suunniteltu toteutettavan vuosina 2009-2012. Tavoitteena on, että kaikki tärkeät palvelut, kuten kaupat ja apteekit säilyvät ostarilla.

Varttuneeseen ikään päässeenä ja tietyt kasvuvaiheet käyneenä lähiönä Myllypuro on muovautunut omaleimaiseksi Helsingin kaupunginosaksi. Se on profiloitunut erityisesti liikunnan, urheilun ja virkistyksen alueena. Suuri sisäurheiluhalli ja salibandykeskus keilahalleineen saavat täydennystä liikuntapuistosta ja jalkapallohallista.

Alakiventien alueen entisestä kaatopaikasta on rakennettu täyttömäki, jonka suunnittelusta järjestettiin kutsukilpailu arkkitehdeille. Valmistuttuaan tästä alueesta tulee uudentyyppinen puisto, varsinainen Myllypuron nähtävyys. Luisteluhalliakin suunnitellaan, mikäli rahoittaja löytyy. Kuluvan syksyn aikana käynnistyy myös puisen kaupunkikylän rakentaminen. Se on uusi asuinalue, yksi valtakunnallisen puutalorakentamisen kärkihankkeista. Omalta osaltaan puukylän valmistuminen lisää Myllypuron vetovoimaisuutta monipuolisena ja kiinnostavana asuinalueena, josta matkaa Helsingin ydinkeskustaan on vain 16 minuuttia.

Alldeles intill Kvarnbäckens centrum, mellan den blivande hälsostationen och Sportkvarnen, finns plats för en stor mängd affärslokaler. Ett område med verksamhetslokaler planeras öster om centrum. Då köp- och affärscentret har blivit färdigt utvecklas Kvarnbäcken till ett livligt stadsdelscentrum med service och arbetsplatser, en trivsam miljö att bo och uträtta ärenden i.

Hyvät myllypurolaiset,
Myllypuron moniin vahvuuksiin kuuluu myös aktiivinen ja virkeä Myllypuro-seura. Seuran ja asukkaiden kanssa hyvässä yhteistyössä on myös pitkään toiminut kaupungin Lähiöprojekti. Yhteistyö on ollut erityisen tärkeää nyt, kun alue on kokemassa suuria muutoksia. Kaupunginosan kehittämisessä halutaan huomioida niin nykyisten kuin tulevienkin myllypurolaisten tarpeet ja viihtyvyys.

Kun ostarin kaikkein viimeisin tango on aikanaan vaiennut, siirtyy yksi Myllypuron kaupunginosan ”elämänvaihe” muistoihin. Reino Helismaan sanoja lainaten ”… vielä hetken sun kanssas viettäisin…” vietämme vielä tänään perinteistä Myllypuro-päivää täällä vanhalla ostarilla.

Kiitän Helsingin kaupungin puolesta Myllypuro-seuraa ja kaikkia muitakin tämän päivän järjestelyihin osallistuneita. Toivon teille kaikille hauskaa ja mieleenpainuvaa juhlaa!

Jag tackar på Helsingfors stads vägnar Myllypuro-seura och alla andra som har deltagit i arrangemangen för den här dagen. Jag önskar er alla en rolig och minnesrik fest!