Aurinkoinen sää suosi ja tunnelma oli iloinen, kun Puu-Myllypuron aktiiviset asukkaat järjestivät jo kolmannet yleiset kyläjuhlat viime lauantaina 20.8.2016. Samalla vihittiin käyttöön taloyhtiöiden omistama yhteistila alueen sydämessä, tulevan Myllyväenaukion laidalla.
Juhlimassa oli kaikkiaan noin 200 henkeä, joista puolet lapsia. Myllypuro-seuran puheenjohtaja Anja Malm tervehti ”kyläläisiä” esittelemällä mm. Myllypuron historiikkia ja kotikaupunkipolkua. Trubaduuri Ilkka Merivaara lauloi, ja lapsille esiintyi suomenvirolaisten teatteriryhmä ET Teatteri esityksellä ”Äitiin Suukko” – Pupu ja poliisi (Elo Lammi ja Mait Lepik). Talkoovoimin oli tehty mahtavat tarjoilut ja olipa paikalla jäätelökioskikin. Osa osallistujista oli kyllä sitä mieltä, että ihan parasta oli Marjaniemen VPK:n paloauto.
Vuotuisten kyläjuhlien järjestämisen vuonna 2014 aloittanut Anna Bruun kertoo, että vapaaehtoisessa järjestelyporukassa olivat tällä kertaa hänen lisäkseen mm. Leena Haantola, Maari Elimäki, Eija Neuvonen, Mait Lepik, Kaisa Niittynen, Pirita Lyytikäinen ja Katja Ståhl. Moninkertainen määrä ihmisiä oli mukana koristelemassa juhlapaikkaa ja siivoamassa jälkikäteen. Asukkaat myös järjestivät ohjelmaa tilaisuudessa. Ruokatarpeet saatiin K-kauppiaalta ja lisäksi pöytä notkui nyyttäriperiaatteella tuoduista makeista ja suolaisista syötävistä.
Kuva: Teemu Tallberg
Kuva: Teemu Tallberg
Kuva: Pirita Lyytikäinen
Kuva: Pirita Lyytikäinen
Kuva: Teemu Tallberg
Kuva: Teemu Tallberg
Kuva: Teemu Tallberg