Helsingin kaupungin kiinteistöviraston idean pohjalta Myllypuron yläasteen vapaaehtoiset oppilaat ovat maalanneet valtavan taideteoksen Myllypuron veritorniin.
Taideteos kiertää vesitornin jalan ympäri eli on noin 50 metriä pitkä ja keskimääräinen korkeus lienee noin 4 metrin paikkeilla. Eli pinta-alaa teoksella on noin 200 neliömetriä. Lisäksi tornin jalan juurella oleva laatoitus on saanut väritystä pintaansa.
Hankkeen rahoittaa Helsingin kaupungin vuonna 2002 käynnistämä SiistiStadi -projekti, joka omalta osaltaan pyrkii edistämään kaupungin yleistä viihtyisyyttä ja siisteyttä.
SiistiStadin edustajat kertoivat, että työ on kestänyt hiukan toista viikkoa. Sade tosin katkaisi välillä maalaustyön. Mutta viime päivien tuulinen sääkään avonaisella kalliolla ei ole estänyt työntekoa.
Teos on ensin pohjamaalattu ja sen jälkeen on tehty varsinainen kuvioiden maalaus joita tänään 24.5. oltiin viimeistelemässä. Teos käsitellään sitten vielä kertaalleen pintakäsittelyaineella, jotta mahdolliset töhryt on helpompi puhdistaa pois.
SiistiStadin edustajat mainitsivat vastaavanlaisen teoksen, joka on Malminkartanossa, saaneen olla paikallaan töhrimättä. Toivottavasti tämä Myllypuron teos saa olla myös töhryiltä rauhassa ja kaikkien myllypurolaisten ihailtavana. Kannattaa piipahtaa vaikka päiväkävelyllä veritornille. Tässä vähän esimakua teoksesta.
Teksti ja kuvat: Markku Hämäläinen