Myllypuropäivä keräsi lauantaina alueen asukkaita yhteen

121
Ihmisiä Myllypuropäivässä.
Ihmisiä Myllypuropäivässä.

Lauantaina 16.9.2023 vietettiin vuotuista Myllypuropäivää iloisissa tunnelmissa! Asukkaita kokoontui Myllypuro-seuran ylläpitämän Asukastila Orpaantuvan eteen, jossa oli monenlaista kiinnostavaa katseltavaa ja koettavaa eri ikäisille.

Myllypuro-seuran lisäksi paikan päällä olivat Myllypuron Martat, Myllypuron nuorisotalo, Myllypuron Eläkkeensaajat, Myllärinlaakson omakotiyhdistys, Herttoniemen seurakunta, Myllypuron sosialidemokratit, Lions Club, Myllypuron palvelukeskus, Metropolia sekä Kulttuurimylly. Paikalla oli myös Tom Kilpeläinen upeiden harmaapapukaijojensa Jetonin ja Kadin kanssa. Papukaijat ilahduttavat kovasti etenkin perheen pienimpiä.

Kaikenikäisille jotakin kiinnostavaa

Kuhina kävi kovimmillaan ennen puoltapäivää, jolloin esimerkiksi Herttoniemen seurakunnan järjestämälle lapsille suunnatulle kasvomaalauspisteelle oli useamman metrin jono. Kasvomaalauskuvia oli valittavana yksisarvisesta hämähäkkiin, joten jokaiselle löytyi varmasti mieluisa kuva. Samalla seurakunta markkinoi muun muassa 1-6.luokkalaisille suunnattuja teatteri- ja kokkikerhoja, joissa on tälle syksylle vielä hyvin tilaa.

Liikuntamyllyn alakerrassa sijaitseva kulttuurielämyksiä tarjoava Kulttuurimyllystä oli saapunut porukkaa paikan päälle hattaroiden ja ilmapallojen kanssa. Lapset pääsivät heidän pisteellään myös ihastelemaan myös paikalle saapunutta hyvin todentuntuista suloista käsinukkemarsua. Marttojen pisteellä taas oli näytillä erilaisia sieniä, joita moni tutki innoissaan. Martat mielellään myös kertoivat, miten ruokasienet pystyy erottamaan myrkkysienistä ja kannustivat sienimetsässä havainnoimaan sieniä tarkasti mm. haistelemalla niitä ennen koriin pistämistä.

Moni iäkkäämpi asukas ilahtui kuullessaan, että alueemme opiskelijoilta saa ostettua edulliseen hintaan monipuolisesti erilaisia palveluita. Metropolia kertoi kampuksella hyvinvointi- ja terveyspalveluita tarjoavasta HyMy-kylästä josta löytyy palveluita fysioterapiasta optikkopalveluihin. Myös Myllypuron palvelukeskus pääsi esittelemään ikäihmisille suunnattuja monipuolisia palveluitaan. Lions Club taas esitteli toimintaansa sekä paikallisille asukkaille suunnattua toimittamaansa Myllyviesti-lehteä. Myyntipöydissä oli esitteiden lisäksi monenlaista tuotetta herkuista villasukkiin ja Myllypuro-seuralta sai ostaa mm. hienoja Myllypuro-aiheisia kangaskasseja ja t-paitoja.

Ohjelmaa runonlausunnasta bingoon

Nuorisotalo järjesti tilaisuudessa jännittävän bingon, jossa kolme onnellista voitti itselleen palkintoja. Paikallinen nuorisotyöntekijä kertoikin, että bingo on heillä nuorten keskuudessa varsin suosittu aktiviteetti ja niin se vaan yhdisti ihmisiä yli sukupolvirajojen Myllypuropäivässäkin!

Paikallinen runoilija Pertti Korhonen lausui tapahtumassa kauniin Myllypurosta kertovan runonsa Myllärinraitti ja lahjoitti Myllypuro-seuralle runokirjansa Pitkospuita patikoiden runojen maailmaan. Musiikkipuolesta huolehti loistava ja roimasti aplodeja kerännyt Stadin Juhlaorkesteri 2023. Tilaisuudessa palkittiin myös Myllypuro-seuran pitkäaikainen ja merkittävää työtä tehnyt jäsen Pauli Saloranta, joka myös kertoi innostavasti yhdistyksen ansiokkaasta toiminnasta. Salorannalle kultainen Pro-Helsinki ansiomerkki tuli täytenä yllätyksenä ja hyvä niin, sillä sehän oli tarkoituskin!

Myllypuropäivä järjestetään vuoden 2024 syyskuussa seuraavan kerran.