Näissä merkeissä Myllypuron Vanhustenkeskuksen järjestettiin vapaaehtoistoimintapäivä. Päivän aikana myllypurolaiset vapaaehtoistoimintaa tekevät järjestöt esittelivät omaa toimintaansa ja toivat oman alansa tuotteita myyntiin tilaisuuteen. Myllypuron Martat vastasivat tilaisuuden kahvituksesta.
Tilaisuuden avasi Vanhustenkeskuksen puolesta päivän järjestämisajatuksen esittänyt ja suunnittelua johtanut Sirpa Bear. Tilaisuuden juontajaksi työryhmä oli saanut kaikille myllypurolaisille tutun ”Kokkikolmosen” eli Jaakko Kolmosen, joka asuu Myllärinlaakson omakotialueella. Jaakko Kolmonen ja Herttoniemen seurakunnan pappi Juha Ropponen haastattelivat paikallisten vapaaehtoistoimijoiden puheenjohtajia ja vetäjiä, joita olikin tilaisuudessa runsaasti.

Haastattelujen lomassa Helmet-kuoro esitti vanhoja koululauluja.
Kuoroa johti vanhustenkeskuksen sairaalapastori Merja Hållfast ja
säestyksestä vastasi Herttoniemen seurakunnan kanttori Veijo Lankinen.
Omaa toimintaansa toivat esille muun muassa seuraavat yhdistykset ja vapaaehtoistoimijat;
– Sosiaaliviraston vapaaehtoistyön keskus VaTi :sta kertoi koordinaattori Sari Wagner
– Me Kans-hankeesta Jani Suonperä
– Myllypuro-Seuran toiminnasta ja uudesta marraskuun 2011 lopussa valmistuvasta Asukastalo Mylläristä seuran puheenjohtaja Markku Hämäläinen
– Myllypuron Marttojen toiminnasta puheenjohtaja Marita Manninen
– Enäkoti ry:stä Kari Nykänen
– Herttoniemen seurakunnan kodittomien yöstä vapaaehtoiset Martti ja Leena
– Liikuntamyllyllä tapahtuvasta seurakunnan järjestämästä ruoanjakelusta Sinikka Backman
– Myllärinlaakson Omakotiyhdistyksen toiminnasta puheenjohtaja Eero Salminen
– Myllypuron Lionsin toimintaa valottivat presidentti Ossi Lehtinen ja Myllyviesti-lehden konkari Erik Suni
– Toimintakeskus Sampolan toiminnasta hankevastaava Veli Uusi-Illikainen
Somistetun Vanhustenkeskuksen juhlasalia kiersi esittely- ja myyntipisteet. Tilaisuus oli hyvä läpileikkaus myllypurolaisesta aktiivisesta vapaaehtoistoiminnasta. Toivottavasti kaikki tämä näkyy myös aktiivisena Asukastalo Myllärin käyttönä tulevina vuosina.
Asukastalon käyttäjäneuvosto haastaa kaikki myllypurolaiset yhdistykset aktiivisiksi asukastalossa järjestettävien tilaisuuksien käyttäjiksi ja erilaisten tilaisuuksien järjestäjiksi.
Yhteistyössä ja vapaaehtoisesti
Markku Hämäläinen
Myllypuro-Seura ry.
puheenjohtaja