Villa Myllyn toiminnan jatkuminen

506

Myllypuro-Seura esitti sosiaali- ja terveysvirastolle 10.4.2014 huolensa Myllypurontie 26 Villa Myllyn eli entisen Myllypuron Vanhustenpalvelutalon tulevaisuudesta ikääntyneiden mahdollisuudesta käyttää taloa väistötiloina oman kodin putkiremontin aikana. Huolemme johtui siitä, että tietojemme mukaan kaupunki ei jatkanut sopimusta ja sen optioaikaa täysimääräisesti yhdellä vuodella vaan päätti, että optiovuodesta käytetään ainoastaan 5 kuukautta, talon toimintaa pyörittäneiden kanssa.

Sosiaali- ja terveysviraston virastopäällikkö Matti Toivola vastasi 14.4.2014 Myllypuro-Seuran huoleen yhdessä sairaala, kuntoutus- ja hoivapalvelujen osastopäällikkö Juha Jolkkosen kanssa, että

Sopimusta ei ollut mahdollista jatkaa nykyisten toimijoiden, Ex Veteris Nova, kanssa vaan toiminta olisi pitänyt hankintalain mukaan kilpailuttaa ja virastossa päädyimme tässä tilanteessa siihen, että järjestämme helsinkiläisten ikääntyneiden asuntojen vuokraustoiminnan toisella tavalla yhteistyössä Helsingin virastojen kanssa.

Tiedämme, että Ex Veteris Novan toiminta on ollut perusteltua silloin, kun sopimus vuonna 2011 sosiaalivirastossa laadittiin. Toiminta Villa Myllyssä on saanut hyvää palautetta asukkailta.

Myllypurontie 26 isännöintiä hoitaa huhtikuun 2014 alusta kiinteistön omistaja Kiinteistö Oy Helsingin palveluasunnot. Talo tarjoaa edelleen yli 65-vuotiaille mahdollisuuden tilapäiseen vuokra-asumiseen. Muutokset asiointikäytännöissä eivät vaikuta nykyisten asukkaiden vuokrasopimuksiin.

Talon asukkaat voivat olla yhteydessä asumiseen liittyvissä asioissa Tarja Närväseen ma – pe klo 8 – 16, puhelin 040 547 1505, tarja.narvanen@palveluasunnot.fi, ja muina aikoina päivystävään huoltomieheen ympäri vuorokauden, puhelin (09) 8565 9406 (Palmia).

Talossa asumisesta kiinnostuneet voivat olla yhteydessä Helsingin kiinteistöviraston asunto-osastoon arkisin klo 9 – 10, puhelin (09) 310 34176. Asunto-osasto ohjeistaa, kuinka asuntoa hakevan tulee toimia päästäkseen tilapäiseen asuntoon. Mahdolliset varaukset ovat edelleen voimassa.

Vuokrasopimukset laaditaan asukkaiden kanssa lähellä sitä ajankohtaa, jolloin väliaikainen asuminen alkaa. Vuokrasopimukset laaditaan Helsingin kaupungin kiinteistöviraston tilakeskuksen asuntovuokrausyksikössä. Isännöitsijä / huoltomies auttaa tulevia asukkaita vuokrasopimuksiin ja muihin järjestelyihin liittyvissä asioissa.

Matti Toivola
virastopäällikkö

Juha Jolkkonen
Sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelujen osastopäällikkö